Vaihtosyksyä on nyt kulunut hippasen vajaa kuusi viikkoa. Olen jo useamman kerran päässyt yllättämään itseni sanomasta, kuinka ihanaa on olla kotona tai kuinka ihanaa on viikonloppureissun jälkeen palata kotiin. Muuten olen jumittunut puhumaan 'talosta', koska oma koti on kuitenkin Suomessa, mutta koitan omia tuota kotiakin sanavarastooni ja liittää sen tähän taloon entistä enemmän. Kotihan tämä kuitenkin on. Kotoa lähdetään ja sinne palataan ja siellä on kämppikset ja kaikki tavarat.
Arkikin urautuu. On koulupäivät ja jopa välillä kotitehtäviä. Pitää yrittää pitää muistiinpanot kasassa, että ehtii pikaisesti kertaamaan pistareihin. On vakkariravintolat johon ajaudutaan lounaalle ja illalliselle ja herttainen ravintolan pitäjä muistaa jo jättää raa'an porkkanan pois mun salaatista koska olen allerginen. Kuntosalilla kysellään, että mihin se toinen jäi jos tuunkin treenaamaan ilman Eveä.
Täällä elämän hektisyyden olen kuitenkin kokenut ihan eri tavalla kuin ennen. Omaa pakopaikkaa ei oikeastaan ole ja ihmisiä pörrää kokoajan ympärillä. Toisaalta sitä omaa tilaa ei osaa edes kaivata, koska on asennoitunut niin että tätähän tän kuuluukin olla. Sitten kuitenkin kun sitä omaa aikaa ilmestyy jostain, on todella voimauttavaa vaan völläillä itsekseen. Lueskellen kirjoja tai artikkeleita netistä, keskittyä kuuntelemaan musiikkia, käydä läpi kuvia ja uppoutua omiin ajatuksiin tai tehdä raivotreeni salilla itsekseen.
Täällä toitotetaan joka paikassa sitä, kuinka suuri ero individualistisessa kulttuurissa vellovilla länsimailla ja kollektivistisilla idän mailla on. Onhan se totta, ettei Euroopassa tällaiseen ryhmäelämään samassa mittakaavassa voi edes törmätä, koska yhteiskunnan puitteetkin on rakennettu yksilöä ajatellen. Paikallisten elämänrytmiä seuratessa ja oikeastaan tässä vaihtarikuplassakin eläessä on kuitenkin jo saanut jonkinlaisen kosketuksen siihen, mitä kollektivistisen kulttuurin ominaispiirteillä tarkoitetaan. Yksin oleminen oleminen on eräänlainen tabu.
Thaimaalainen ei esimerkiksi nauttisi lounastaan yksin vaan mielummin odottaa, että muukin porukka on nälkäinen. Ostoskeskuksessa tyttöporukka ei mieluusti hajaannu, vaikka ryhmän jäsenillä olisi joitakin omia asioita hoidettavanaan vaan koko lössi seuraa mukana. Länsimaiset opettajat koittavat toitottaa kuinka opiskelijoiden kuuluisi tehdä kotitehtävät itsenäisesti, mutta thaimaalaiset pitävät silti opiskelupiirejä, joista kaikki varmasti saavat samat vastaukset tehtäviin. Tää kohta esimerkiksi feilasi kun kotitehtävänä oli persoonallisuustesti netissä. Luennoitsijan kommetti tuloksille oli, että lähtökohtaisesti kenenkään ei pitäisi saada täsmälleen samaa tulosta mutta kuinkas sitten kävikään...
Ehkä munkin osa-aika-erakkomainen luonne oppii tästä syksystä jotain. Toisaalta omissa ajatuksissa seikkailu ja omien juttujen puuhaaminen on todella virkistävää, mutten nyt niinkään introvertti ole että jaksaisin sitä päivää pitempää. Sitäpaitsi ei pidä olla liian mustavalkoinenkaan. Uudessa ympäristössä tällaisten asioiden pohtiminen kuitenkin korostuu kun huomaamattaankin pyrkii luomaan uutta elämänrytmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti